Haute couturea

Tähän väliin pieni pala pakoa arjesta, tarkoittaen tv:n ihmeellistä maailmaa. Piti jo jossain aiemmassa merkinnässä mainitsemani tästä hienosta tv-sarjasta, joka on joskus tullut telkasta, mutten ole sitä silloin vielä bongannut vaan kirjaston ansiosta nyt dvd:nä. The House of Eliott. Ylläri ylläri jälleen BBC:n laatutuotantoa. Lainasin ensimmäisen kauden kokeeksi ja ilahduin löydöstä. Onnistuin haalimaan heti perään jatko-osat ja tänään sarja tuli päätökseen. Tai niin luulin. Sarja päätettiin lopettaa eikä käsikirjoittajille kerrottu asiasta ajoissa. Tarina jää siis valitettavasti melkoisen levälleen ja jatko katsojan mielikuvituksen varaan.

Evangeline (www.whatsyourtalenightingale.com)

House of Eliott kertoo Eliottin siskoksista Beatricesta ja Evangelinesta, jotka isänsä kuoleman jälkeen jäävät orvoiksi ja joutuvat etsimään töitä ilman koulutusta vain ompelutaitonsa apunaan. Monien vaikeuksien kautta he onnistuvat luomaan toimeentulon perustamalla oman muotitalon tyyliinsä luottaen. Tarina on johdonmukainen ja uskottava ajankuva 1920-luvun Britanniasta eri käsikirjoittajista huolimatta, tai ehkä sen ansiosta. Se käsittelee kiinnostavasti vaatetusalan ja muodin kehitystä; mistä suunnittelijat saavat inspiraationsa, miten muoti vähitellen tulee koko kansan ulottuville, miten ompelukone vaikuttaa valmistukseen (ennen kaikki tosiaan ommeltiin käsin) yms. Tietenkin toisena pääjuonena seurataan henkilöiden yksityiselämää, miten se vaikuttaa yritykseen ja toisin päin. Myös yleisempiä historian käännekohtia on ujutettu hyvin mukaan. Suosittelen House of Eliottia lämpimästi kaikille laadukkaista pukudraamoista, muodista ja historiasta kiinnostuneille!
(Esimerkiksi täältä voi katsella tarkempia tietoja, vaikkei wikipedia paras lähde olekaan: Wikipedia/The House of Eliott)

Uusia tuulia

Työrintamalla nimittäin tapahtuu, kun sain taannoin puhelun, että pääsenkö Lahden kaupunginteatterille töihin. No eivät sentään tyhjästä minua keksineet, vaan tämä oli useamman yhteydenoton tulos. Tietenkin suostuin, vaikka se tiesi pukuvuokraamossa lopettamista. Aika siellä meni nopeasti ja muistelen sitä lämmöllä. Nyt edessä on jotain melkoisen erilaista, tehtäviä, joita ei oikein osaa ennustaa (sekä ompelijan että pukijan hommia). Ja hektinen rytmi.

Halusin antaa pukuvuokraamon työnantajille muistoksi jotain itse tekemääni ja palasin keväällä aloittamani Pupu- projektin pariin. Materiaaleiksi valitsin rentoa ruutuflanellia ja korviin ja käpäliin alpakankarvakangasta, koska toinen työnantajistani pitää turkisliikettä.

Silmät ovat loimusamettia, nenä pistelty langalla.

Pupu ottaa rennosti.

Aloitan teatterilla siis huomenna ja näytän varmaan aika samalta kuin tuo hämmästynyt Pupu. Paljon uutta ja jännää, mutta onneksi kuitenkin ihan oman alan juttuja.

Perhosten talvimajoitus

Tähän väliin tällainen pieni postaus..

Tässä on tuntunut olevan jo jonkin aikaa muodissa ja sitten pikkuhiljaa sitä kautta minunkin päässäni vallalla sellaiset romanttiset kuviot ja värit, pitsit ja vanhanaikaisuudet. Mielestäni en varsinaisesti seuraa muotia, mutta aina uusista jutuista alkaa tarttua jotain omaankin olemukseen. Romanttisuushan minussa on ollut asennettuna varmaan jo syntymästä ja nyt olen saanut "luvan kanssa" tuoda sitä esiin.

Eilen sain jostain päähäni miettiä, miten voisin tehdä kiiltokuvista kestäviä koruja. Joten lapsuudesta säilytetyistä kiiltokuvistani valitsin perhoset, jotka eivät kuitenkaan ole niitä lällyimpiä kiiltokuva-aiheita. Lajeja eri väreineen ja kuvioineen oli joka lähtöön. Päädyin hauskannäköiseen neitoperhoseen, jonka värejä on mahdollista mätsäillä eri vaatteisiin. Tein varuiksi samalla pohjan myös kaulakorua varten, mutta jätin muhimaan, millaisen ketjun siihen näperrän. Korvakoruja varten koukkuja on varastossa, kuten myös ohutta rautalankaa.

Pohja siis syntyi liimaamalla kaksi mustaa kartonkia yhteen + kiiltokuva + kontaktimuovia molemmin puolin. Reunojen tueksi ompelin karhulangalla pykäpistoja, jotka myös kehystävät kuvaa.

Lopuksi taivutin rautalangasta kaksi lenkkiä, joihin koukku kiinnittyy.

En tiedä olisiko kontaktimuovin tilalle jotain muuta kuvaa suojaavaa materiaalia/tekniikkaa (pitäisi joskus kokeilla esim. decoupage-lakkaa). Mattapintaisenkin muovin pinta kiiltää hieman ja se häivyttää kartongin oikean tummuuden. Kaksinkertaisena kartonki on napakkaa, mutta neula menee siitä vielä helposti läpi. Ideaa voisi varioida, jos ei muuten niin erilaisilla reunapistoilla, kartongin värillä ja kuva-aiheilla.
Jos olet todennut perhosten kai menneen jo talvihorrokseen (viettävätkö ne sellaista vai kuolevatko yhden kesän jälkeen..), totuus on että näin ne elävät ympäri vuoden ja lentelevät kaupungillakin.

 ps. Kai se johtuu tästä syksystä, kun tuli lauantaina sellainen olo, että nyt alan neulomaan! Aloitin syksyllä 2009 villalankaisen pikkujakun, jonka malli on silloin ostamastani hurmaavasta kirjasta Ne ihanat neuleet (Lise-Lotte Lystrup, Multikustannus 2008), jossa on ohjeita 1930-50-lukujen neuleisiin. Onneksi aiemmin olin saanut molemmat etukappaleet valmiiksi ja pääsin nyt aloittamaan takakappaletta. Jos saan pidettyä tämän vauhdin yllä, takki valmistuu käyttöön pakkasiksi! Jonkinlainen oma postaus siis tulossa tästäkin projektista..

Kalusteprojekteja

Vihdoinkin! Monen monta kertaa on ollut mielessä päivittää blogia, mutta mukamas en ole saanut sellaista toimintaa mahtumaan päiviini + muita tekosyitä. En voi uskoa, että edellisestä postauksesta on aikaa jo toukokuusta! Syksy tekee tuloaan ja ehkä sitä taas tulee tuijoteltua koneen näyttöä enemmän kuin kesäpäivinä. Vapaa-ajan ompelut ovat olleet vähissä. Töissä sitä saa tehdä päivittäin, vaikkakin yleensä yksinkertaisia korjaushommia. Olen viihtynyt siellä pukuvuokraamossa oikein hyvin; ympäristö on mukava ja siisti, ilmapiiri rento ja asiakkaat yleensä hyväntuulisia. Kolmas kuukausi on jo lopuillaan. Katsotaan tarinoinko työstä vielä enemmän, mutta nyt keskityn omiin projekteihini.

Omat ompelukset ovat tosiaan olleet lomalla, mutta sen sijaan minuun on iskenyt jokin kumma huonekalujen kunnostus- kärpänen. Kaikki lähti pienistä taittojakkaroista, jotka ostin Savonlinnasta kirpputorilta viime kesänä(?) ja joiden pinta kaipasi huoltoa. Käytän jakkaroita parvekkeella.

Hioin pinnat kauttaaltaan puhtaaksi.

Ja sivelin ne lämpimän sävyn jättävällä puuöljyllä.

Sävyero

Päätin jatkaa alkanutta putkea vastaavanlaisella työllä. Lahden kirpparilta löytyi keväällä kaksi puujakkaraa, jotka ovat tukevarakenteisia, mutta niiden maali- ja lakkapinnat olivat epätasaisia ja tahraisia. Sininen väri oli kuitenkin ihan jees.

Hioin kaikki pinnat puhtaaksi.

Jalkaosaan sivelin antiikkiruskean petsin.

Kantta varten kävin ostamassa maalikaupasta maalin, jonka sävyn sain päätettyä lukuisten samankaltaisten joukosta. Tavoittelin vastaavaa kuin yhdessä vanhassa kotini jakkarassa, mutta tämä on kuitenkin hieman sinisempi.

Lopputulos on mielestäni ihanan raikas. Vaaleansininen saattaisi yksinään olla liian lälly ja täytyykin miettiä, mihin käytän jäljelle jääneen maalin. Ruskea petsi antaa hyvää kontrastia ja rouheutta.

Sitten olisi vielä yksi isompi projekti, joka on ollut tiedossa jo varmaan muutaman vuoden. Sympaattinen munanmuotoinen nojatuoli, jonka veikkaan olevan 60-70-luvulta. Löysimme sen vanhasta talosta, jossa se on lojunut kauan suojaamatta ja sen haistoi. Aluksi meinasin säilyttää sen alkuperäisessä kuosissaan ja yritin puhdistaa sitä, mutta lopulta päädyin melko täydelliseen muuttumisleikkiin mahdollisen homeenkin vuoksi.

Tuoli on rakennettu aika mielenkiintoisella tavalla. Istuintyyny on erillinen ja pohjan reikiin kiinnittyy metallijalat.

Ilman istuintyynyä jonkinlaisella verkolla päällystetty styroksipohja näkyy.

Tästä nojatuoliprojektista on kuitenkin parempi tehdä ihan oma merkintänsä, joka sekin jakautunee kahteen osaan. Kuvia on aika paljon.. Sen siitä saa, kun jättää asioita rästiin.

Lahja uudelle perheenjäsenelle

Edellisen merkinnän jälkeen pääsinkin katsomaan Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen kissoja paikan päälle Jokimaan eläintalolle, mikä ei tosin ollut mikään helppo vierailu. Kissoja on paljon ja erilaisista taustoista, mutta onneksi niistä huolehditaan tuolla hyvin. Niinhän siinä sitten kävi, että varasin itselleni kovia kokeneen nuoren tyttökissan (tai kissa ehkä valitsi minut), joka kotiutui maanantaina. Nimesin sen Pulmuseksi ja veikkaanpa, että sitä voi vielä jatkossa bongata täältä blogista. On meinaan utelias tyyppi.

Pulmunen

Tämän kertainen ompelun tuotos liittyykin kyseiseen karvaiseen kämppikseeni. Päätin hyödyntää jo pitkään käytöstä poistettuina lojuneet farkkuni ja päällystää niillä uudelleen puupölkyn, joka aikoinaan oli perheemme kissojen raapimispölkkynä.

Entisissä lempifarkuissa oli jo reikiä, mutta vahvemmat kohdat kelpasivat vielä hyvin tähän käyttötarkoitukseen.

Valmis pölkky on rouhea ja patinoituneen näköinen

Farkkujen valmiita saumoja kannattaa hyödyntää kiinnostavina yksityiskohtina.

Vielä kun saisin Pulmusen raapimaan pölkkyään!

ps. Pahoittelen harvaa postaustahtiani. Mukamas ollut taas kaikenlaista muuta ja aika juoksee. Enkä juuri muuta tuotosta ole saanut aikaan esiteltäväksi. Katsotaan miten käy jatkossa, kun aloitan työt pukuvuokraamossa ensi keskiviikkona eli jo kahden päivän päästä! Ehkäpä sitä voisi jotain jutustella vaikka juhlapukujen maailmasta..

I am catnip!

Pieni rakkaudenosoitus kissoille. Pidän eläimistä, mutta kissat herättävät minussa erityistä ihastelua ja jonkinlaista sielunkumppanuutta. Perheessämme oli suuren osan elämästäni kaksi kissaa, joista etenkin toisesta tuli minulle hyvin rakas ystävä. Olen piirtänyt lyijykynällä kissoista kuvat vanhemmilleni. Pitäisi ottaa niistä valokuvat, jotka voisin sisällyttää portfolioon. Aina piirtäessäni jotain totean, että sitä pitäisi tehdä useammin. Nyt tässä iltasella teki mieleni näpertää jotain ja päätin alkaa siirtämään paperille kissoja, joiden kuvia katselin näistä lähteistä: cuteboyswithcats & Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistys ry. Jälki on simppeliä ja tussi armoton, mutta sillä on kiva tehdä.

A3 humpsahti täyteen

Tobes

Mitchin paras kaveri (rakastan kissojen silmiä)

Harmaaturkkinen

Ismo

Eivät sitten muuta nimeä keksineet: Jytky

Maccha

Jimi

Rolle

Hoikka poika Neponen

Otsikon lausahduksen päästi ilmoille Frasier kolmien treffien huumassaan. Hulvaton sarja!

Uusi lookki

Noniin, nyt on blogin ulkoasua muutettu. Ajattelin ottaa kuvan vanhasta, että voi joskus katsoa mistä lähti liikkeelle. Mutta sehän jäi, kun aloin heti säätämään. Tuo otsikko valmistui siellä kurssilla liian nopeasti, olisin voinut pidempäänkin pistellä. Mutta voisin keksiä jonkin uuden työn, jossa olisi lanka- ja/tai revinnäiskirjontaa tms. Olisi ihan hyvä treenailla.

Kävin muuten tänään katsomassa Oscar- palkitun Black Swan- elokuvan. Hyvin verevä balettimaailman kuvaus naulitsi kyllä allekirjoittaneen paikalleen. Upea kuvaus, ohjaus, hienoa musiikkia ja koko visuaalinen kokonaisuus hyvin vaikuttava. Ja mainittakoon blogiin liittyen, että uskottavuutta lisäsi balettitossujen kunnostaminen. Vaatetusalan ihmisenä ja visuaalisena tyyppinä sitä tulee usein kiinnitettyä huomiota etenkin puvustukseen.